Palauttetta pelaajilta

Rento ote helpottaa (Pekka Kaipainen 29.04.2008). Kävimme kaverin kanssa pelaamassa tennistä parikymmentä vuotta sitten. Silloin lähtökohtana oli se, että tämä homma osataan ja tavoitteena oli voittaa. Palloa lyötiin hampaat irvessä, sillä kyseessähän on voimalaji ja aikaa vain tunti.
Pelaamiseen tuli pitkähkö tauko, koska molemmille ilmaantui muita harrasteita. Muutama viikko sitten ajattelimme kokeilla uudelleen. Tällä kertaa päätimme ottaa tunteja ja katsoa miltä tuntuu. Opettajaksi valikoitui Pekka Forstadius, jolla näytti nettisivujen perusteella olevan mielenkiintoisia ajatuksia.
Ensimmäisellä tunnilla Pekka muistutti, että ihminen kehitti huvikseen taidon lyödä palloa edestakaisin yli verkon.
Näillä tunneilla ei harjoiteltu ranteen tai jalkaterän oikeita asentoja, vaan mietittiin miltä hyvä lyönti tuntuu ja miten siitä voi oppia. Muutamat yksikertaiset neuvot ohjasivat oikeaan suuntaan.
Oli hauskaa huomata, että keskittyminen ja rauhallisuus ovat tärkeämpiä kuin voima ja tekniikka. Ainakin, jos on tarkoitus pelaamisen avulla rentoutua ja nauttia pallottelusta. Huomasin myös, että samat opit ovat sovellettavissa esimerkiksi golfiin. Siinäkin ajatusten harhailu, hosuminen ja mailasta puristaminen tuottavat surkeimmat tulokset ja pahimman stressin.
Tennis- ja golf-lehdet ovat pullollaan tarkkoja kuvasarjoja ja ohjeita siitä, miten suuret mestarit lyövät palloa. Sitten uskotellaan, että kun lyöt miljoona kertaa samalla tavalla, lihasmuisti hoitaa loput. Ei hoida. Asia täytyy ihan itse oivaltaa.
Rento ote helpottaa onnistumista golf- ja tennislyönneissä, mutta helpottaa se paljon muussakin.

Pekka osaa syötön - ja syöttää (Eero Salkala). Tähän asti tennistä ajatellessa on tullut mieleeni jonkinlainen vaikeasti lähestyttävä ja murrettava häkki. Tämä valmennus ilman opetusta ja tennistä koskevan ajattelun laajentaminen on ollut todella hienoa ja peliäni vapauttavaa.
Syötön suhteen Pekka on varsinainen guru. Syöttö on erittäin tärkeä asia - ja usein aika arka paikka - monelle pelaajalle.
Tärkeintä minulle on mielestäni ollut uuden oppimistavan omaksuminen, jolloin pystyn antamaan itselleni mahdollisuuden tutkia ja tarkkailla omaa toimintaani. Se ei ole ollut todellakaan itsestään selvä tällaiselle kaavoihin ja menetelmiin orientoituneelle henkilölle.
Ilman keskittyneisyyttä, rentoutta ja rauhallisuutta tällainen tutkiminen ja tarkkailu ei olisi mahdollista, ja toisaalta noita kolmea on mahdollista myös tarkkailla ja tutkia. Nyt minulla on työkalut kehittyä jokaisessa pelissä ja jokaisessa lyönnissä.

Pekka pisti miettimään... (Kimmo Hyttinen) ...Eikö tavoitteeni loppujen lopuksi ole kunnon ja fiiliksen kohoaminen. Kasvaako kunto paremmin lyömällä samaa palloa tunnin ajan vai keräilemällä palloja ympäri kenttää tunnin ajan? Ehkä pitäisi kokeilla ensimmäistä vaihtoehtoa enemmän. Olin keskiviikkoaamuna pelaamassa taas kaverin kanssa... Otinkin tavoitteeksi tällä kertaa palauttaa kaikki pallot takaisin - pitkät, pätkät, leveät ja kapeat, jotta palloihin tuli pituutta. Me molemmat saimme ihan eri treenin sen ansiosta... pelasin paljon paremmin. Edellisellä kerralla löin välillä jopa ohi pallosta ja iskulyönneistä yksikään ei mennyt kenttään. Nyt meni jokainen (6 kpl) iskulyönti sisään... oli jotenkin vapauttavaa vain palautella niitä palloja välittämättä kaverin seuraavasta lyönnistä. Osuman näkeminen, kaikkien pallojen palauttaminen peliin - erittäin hauskaa ja hyvä treeni.

Pekka vapautti pelini (Juha Taavitsainen). Vielä kelailen tätä koko yleisfiilistä joka on ollut suorastaan vapauttava. Siis saada vuosien ahdistuksen jälkeen tietää että aivoissa ei ole vikaa ja että ymmärryksessäni ei ole mustaa aukkoa vaikka en ole tunnollisilta tennisopettajilta saanut sitä taitoa mitä olen kaivannut... Oli todella merkittävä päivä. Olen kyllä tietyllä tavalla etsinytkin tämän tyyppistä juttua. Se on ollut luonnollista kun on tuntunut, että mitä enemmän harjoittelee, sen kehnommin peli kulkee...olen ottanut ehkä satoja tennistunteja ja kokenut todella kamalia hetkiä kun on luullut ettei ehkä yritä tarpeeksi ja päättänyt yrittää vielä lujempaa...

Pekka osaa valmennuksen (Hannu Juusola). Olen kehittynyt huomattavasti runsaan vuoden aikana. Pekan opetus on ollut johdonmukaista ja kannustavaa. Tunneilla on vallinnut hauska ja keskittynyt ilmapiiri.

Pekka on edelläkävijä (Kimmo Ojala). Olen erittäin tyytyväinen kehitykseeni ja saamaani valmennukseen. Monipuolisen valmennuksen ansiosta oppimista tapahtuu kentällä ja kentän ulkopuolella. Uskon, että Pekka on alan edelläkävijöitä Suomessa.

Mielenkiintoista ja kehittävää (Outi Ojala). Olen kehittynyt nopeasti. Tärkeää on ollut rentouden ja rauhallisuuden löytyminen myös tenniskentällä. Tenniksen oppiminen Pekan kanssa on ollut hyvin mielenkiintoinen prosessi. Suosittelen.